YLEISTÄ


Miksi on syytä tehdä testamentti?

Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin, isovanhempiin ja heidän lapsiinsa (tädit, sedät ja enot). Ellei näihin ryhmiin kuuluvia sukulaisia tai testamenttia ole, menee perintö valtiolle.

Jos haluaa omaisuutensa menevän jollekin läheiselle henkilölle tai johonkin haluamaansa tarkoitukseen, on varmin tapa määrätä siitä testamentilla.


Kenellä on oikeus tehdä testamentti?

Henkilö, joka on täyttänyt kahdeksantoista (18) vuotta, saa testamentilla määrätä jäämistöstään. Testamentin saa tehdä nuorempikin, jos hän on ollut tai on naimisissa. Viisitoista (15) vuotta täyttänyt saa testamentilla määrätä siitä omaisuudesta, jonka hän on itse ansainnut.


Onko testamentti tehtävä kirjallisesti?

Testamentti on tehtävä kirjallisesti kahden todistajan ollessa yhtaikaa läsnä. Kun testamentin tekijä on allekirjoittanut testamentin tai tunnustanut siinä olevan nimikirjoituksensa, on todistajien todistettava testamentti nimikirjoituksillaan. Heidän tulee tietää, että asiakirja on testamentti, mutta testamentin tekijän vallassa on, tahtooko hän ilmoittaa heille sen sisällön.


Kuka kelpaa testamentin todistajaksi?

Testamentin todistajaksi älköön otettako henkilöä, 1) joka on viittätoista (15) nuorempi tai 2) joka sieluntoiminnan häiriön vuoksi on kykenemätön todistamaan, älköönkä 3) testamentin tekijän puolisoa tai 4) sitä, joka on testamentin tekijään suoraan takenevassa tahi etenevässä sukulaisuudessa taikka lankoudessa, 5) eikä myöskään hänen veljeänsä tai sisartansa tahi näiden aviopuolisoa taikka 6) hänen ottovanhempaansa tai ottolastansa. Älköön kukaan todistajana todistako määräystä, 7) joka tehdään hänen, hänen puolisonsa tai jonkun hyväksi, joka on häneen sellaisessa suhteessa kuin edellä on sanottu. - Sitä, joka on testamentissa määrätty sen toimeenpanijaksi, ei tämä määräys sinänsä estä olemasta todistajana.


Mistä omaisuudesta saa testamentilla määrätä?

Henkilö, jolla ei ole lasta, ottolasta eikä näiden jälkeläistä, voi testamentilla määrätä vapaasti kaikesta omaisuudestaan riippumatta siitä, onko se kiinteää vai irtainta tai perittyä vai hankittua. Henkilön, jolla on yksi tai useampi lapsi, ottolapsi tai näiden jälkeläinen, on huomattava, että näillä on oikeus lakiosaan. Lakiosaoikeus tarkoittaa, että edellä mainituilla henkilöillä on oikeus saada puolet hänelle muutoin tulevan perintöosan arvosta, olkoonpa tehty minkälainen testamentti tahansa. - Jos henkilö, jolla on yksi tai useampi lapsi tai ottolapsi taikka näiden jälkeläinen, määrää testamentissaan enintään puolesta omaisuudestaan, ei hän loukkaa kenenkään lakiosaoikeutta.


Saako testamentin peruuttaa?

Testamentin tekijä saa milloin tahansa peruuttaa testamenttinsa tai muuttaa sitä tahi tehdä kokonaan uuden testamentin. Jos testamentin tekijä on siinä järjestyksessä kuin testamentin tekemisestä on säädetty, peruuttanut määräyksensä tai jos hän on hävittänyt testamentin tahi muutoin selvästi ilmaissut, ettei määräys enää vastaa hänen viimeistä tahtoaan, on testamenttimääräys tehoton. Lupaus olla peruuttamatta testamenttia ei ole sitova. Milloin testamenttiin sisältyvää määräystä peruutetaan tai siihen tehdään muutoin lisäys, noudatettakoon, mitä testamentin tekemisestä on säädetty.


Erilaisten testamenttikaavojen täyttämisohjeita

Sivuilla on malliksi kaksi erilaista testamenttikaavaa. Täydentämällä tällainen kaavake tarpeellisilla tiedoilla tai yhdistämällä kaavakkeiden osia toisiinsa voidaan helposti laatia laillinen testamentti.


Malli 1.
on testamenttia varten, jossa
Operaatio Mobilisaatio ry on yhtenä testamentin saajana.


Malli 2.
testamenttia varten, jossa
Operaatio Mobilisaatio ry on testamentin yleissaaja ja jotakin erityistä omaisuutta annetaan muille.

  
Erityisesti Operaatio Mobilisaatio ry:lle testamentattaessa

Testamentin tekijälle, joka testamentissaan haluaa muistaa Operaatio Mobilisaatio ry:tä:

  • Testamentti on hyvä tehdä kahtena kappaleena säilymisen varmistamiseksi. Kappaleet säilytetään eri paikoissa.
  • Haluttaessa voidaan toinen kappale jättää säilytettäväksi Operaatio Mobilisaatio ry:n (OM Suomi) haltuun. Tämä toimenpide ei millään tavoin rajoita testamentin tekijän oikeutta milloin tahansa muuttaa testamenttiaan tai peruuttaa se.
  • Yleishyödyllisenä yhteisönä Operaatio Mobilisaatio ry (OM Suomi) on vapaa perintöverosta.

Lisäohjeita ja neuvoja saa OM Suomen toimistosta: 03 2131300